07.06.2017

Be patient, Be strong - Be a Warrior!

Käyn ylikierroksilla, kännykkä herättämässä 8.30 ja mitä mitä, minä heräsin tasan 7.00.

Seitsemän on ollut aina onnenlukuni - olen voittanut Suomen Mestaruuden radalla 7, kaikki hyvät asiat ovat tapahtuneet aina päivänä jossa mukana on seitsemän. Vuonna 2007 minulta operoitiin Sairaala Pulssissa oikean takareiden jänteet ( kiitos Ortopedi Jussi Rantaselle, oikea jalka toiminut sen jälkeen 10 vuotta moitteettomasti ). Nyt siis 10 vuoden jälkeen vuonna 2017 olen taas menossa takareiden irroineiden jänteiden kiinnitys / korjausleikkaukseen Sairaala Neoon ja tällä kertaa minut operoi entinen luokkakaverini Dosentti, Ortopedi Janne Sarimo. Kyllä, nyt on vuosi 2017 ja se minun onnenlukuni - eikö se luku toimikkaan!? Uskon ja luotan vahvasti intuitioon, tällä tämän päivän operaatiolla on tarkoituksensa, juuri siksi myös tämä seitsemän tulee olemaan onnenlukuni. Olen mennyt viimeiset 7 kuukautta täysillä ja kovaa - taisi tulla käsky nyt ylempää, että minun pitää hetkeksi ( 2 kuukautta sairaslomalla ) tasaantua, rauhoittua ja levätä.Lepo - mitä se on, jotain syömistä!? Lainaten tärkeää ystävääni " levätään sitten kun on multaa puoli metriä päällä " - no ihan näin radikaalia lepoa en ajattele.

Miten tähän on taas tultu? Olin vetämässä juoksukoululaisilleni treeniä Kuparivuoren urheilukentällä ( olen niin enemmän ulkoliikkuja kuin sisälläpuuhastelija ). Olimme vetäneet hyvän tunnin treenin ja lopuksi vielä innostuin pikku kisailuun ryhmäni kanssa. Tietysti totesin ohjaajana ryhmälleni " ei sitten saa vetää ihan tosissaan, tämä on leikkimielinen kisailu ja kenenkään paikat eivät saa hajota, revähtää. Juoksimme sukkulaviestin nurmikolla paljain jaloin ( aurinko paistoi, nurmi oli pehmeää, mielettömät fiilikset ) ja sitten se tapahtui. Jokainen juoksi 2x 50m ja minun ensimmäinen 50m meni mukavasti, rennosti ja hyvää vauhtia. Mutta mitä sitten tapahtuu entisen oika-aiturin korvien välissä!! Aloitin juoksun ja joukkueeni oli noin 10m häviöllä ja innostuin näyttämään, kyllä tämä keski-ikäinen koneistokin vielä kulkee. Sain juostua 40m kovaa, rutistaen, niin täysillä kuin vielä pääsin ja vasen takareisi nappasi kiinni, kuin olisi puukolla isketty - tiesin välittömästi mitä on edessä. Juoksukoululaiseni toivat heti kylmää, lopetin treenit ja istuin Kuparivuoren kentällä ja silmieni edessä oli jo " kauhukuva " mitä oli edessä, miten olin selviytynyt viime kerralla jo 10 vuotta sitten.

Miksi puhun " kauhukuvasta " - sitä se on nyt muutaman kuukauden minulle, joka rakastan liikkumista, muiden liikuttamista, tavoitteiden asettamista itselleen yli kaiken - liikunta on minun elämäntapani. Minä saan kaikki suurimmat kiksini liikunnasta ja sen tuomasta hyvästä olosta ja haluan saada jatkossakin. Minulle liikunta, liikkuminen ei ole koskaan ollut pakko,inhottavaa tai tylsää - päinvastoin, minä elän sillä ( sekä fyysisesti, psyykkisesti että taloudellisesti ).

Eteenpäin, ajatukset jo alkusyksyssä ja tavoitteissa. Olen ajatellut asian nyt näin - 2 kuukautta sairaslomaa - nyt on minulla aikaa levätä, pysähtyä ( tämä totisesti tapahtuu sanan kirjaimellisessa muodossa kun etenen hitaasti sauvojen kanssa, mummotkin kävelevät reippaasti ohitseni ). Aion kuitenkin käyttää tämän 2 kuukautta uusien suunnitelmien täyteenpanoon. On aikaa suunnitella toimivia, makoisia ruokaohjelmia ja treeniohjelmia asiakkailleni, suunnitella tarkkaan oma kuntoutumiseni ( aion palata vahvempana, innokkaampana kuin koskaan takaisin elokuun puolivälissä ). Ja olenhan jo sopinut / sopimassa alkusyksyyn kaikkea kivaa ja mielenkiintoista. Olen jo nyt ilmoittautunut Suomeen lanseerattavan uutuus ryhmäliikuntakonseptin koulutukseen ( iso kiitos Sanna Kasurinen ), sopinut Naantalin kylpylän kanssa syksyn ryhmäliikuntatunneista - kyllä, Naantalissa jatkuu Kangoo Jumps tunnit Veronica Deac ohjastuksessa ja kun minun takareiteni kestää tunnin kovaa hyppytreeniä myös minulla on jotain ihan uutta liittyen kengurutreeneihin. Minulla on myös yksi pieni haave tai itse asiassa se on melkoinen, iso juttu. Jos kaikki menee hyvin, aikataulut sopivat, unelmani toteutuu ( tästä kaikesta jo nyt suuri kitos Teija Seppäselle / Forever Living ) saamme mahdollisesti kansainvälistä mainetta niittäneen todellisen Personal Trainigin " isän " Suomeen ja Naantaliin Nick Soderblomin vetämään kaikille halukkaille trenileiri viikonlopun Naantalin kylpylään - mutta tästä lisää myöhemmin kun asiat selkityvät ja varmistuvat.

Minä olen valmis! Olen tehnyt kaiken sen, minkä kuuliainen potilas voi tehdä ennen leikkausta eli valmentautunut parhaalla mahdollisella tavalla ( nukkunut hyvin, syönyt terveellisesti, jättänyt omega3 tauolle, siivonnut kolme kertaa jo koko kodin, pessyt ikkunat, täyttänyt jääkaapin, hakenut terveyskeskuksen apuvälinelainaamosta kaikki tarvittavat apuvälineet, kuunnellut rauhoittavaa musiikkia ja miettinyt vain ja ainoastaan positiivisia ajatuksia ) - minulla on iso luottamus, kaikki menee hyvin!

30.12.2016

No mutta! Miettikääpä naiset - Pete Parkkonen oli mun triathlonvalmentaja!

Uskomatonta, mutta valitettavan totta. Totuus on joskus tarua ihmeellisempää, tässä tapauksessa tylsempää. Luin edellisen päivitykseni ja yhä olen kipeänä - todella masentavaa. Toki tässä kirjoitusten välissä oli muutamia kuumeetomia päiviä, yksi antibioottikuuri ja muutama hyvä, tehokas treeni. Olen joskus sairastanut mykoplasman ( käytän siitä nykyisin sanaa mykopaska - kaikki, jotka ovat sen sairastaneet tietävät miksi ). Nyt sain diagnoosilistaani toisen kerran sanan influenssa, inhoan sitäkin yhtä paljon! En toivoisi tätä tautia edes pahimmalle viholliselle, toki toivon ettei minulla edes ole sellaisia, sinisilmäinen, hyväuskoinen optimisti kun olen. Uskon, että hyvä voittaa AINA!

On ollut paljon aikaa miettiä asioita, suunnitella ensi vuotta ja ihan vaan nukkua ja levätä. Selkä on jo kipeänä makaamisesta, tämän jälkeen olen vielä vakuuttuneempi ja toitotan sitä vielä useammin ihmisille: liikunta on lääke. Ei ihmistä ole tehty makoilemaan sängyssä tai sohvalla, ei ainakaan minua. Kuumetta on pitänyt yllä nyt jo neljättä päivää yli 39, tajuton nuha ja kuiva yskä, joka repii keuhkoputkia. Mutta - täältä vielä tullaan ja lujaa, motivoituneena ja innostuneena vuoden 2017 treeneihin. Odotan nyt jo malttamattomana uusia ryhmiäni, jotka alkavat tammikuun puolessa välissä. Miten nautinkaan siitä, kun saan ohjata ihmisiä liikunnan pariin, treenauttaa heitä ja tuntea käsinkosketeltavan innokkuuden ja ilon. Aina vähän jännittää, kun ryhmiä alkaa kokoomaan, tuleeko asiakkaita. Näin kun yksin hoitaa taloutta, johon kuuluu kaksi ihanaa poikaa, jotka syövät ja kuluttavat minut vararikkoon, on suuri ilo ja kivi pois sydämeltä kun asiakkaita löytyy - sydämellinen kiitokseni kaikille teille.

Tämän blogin tarkoitus oli olla aloittelijan mietteitä ja ajatuksia triathlon treenaamisesta ja kisoista. Nyt olen tämän sairastelun aikana miettinyt sekä järjellä että sydämellä ja uskomatonta, minä joka elän sydämellä enemmän kuin järjellä, otin tässä asiassa järjen käteen. Olen tehnyt minulle ison päätöksen: en lähde kisaamaan triathlonissa. Yksinkertaisesti, aikani ei riitä siihen treenimäärään, joka minun pitäisi toteuttaa jotta olisin siinä tavoitteessa, jonka olin itselleni asettanut. Olen äärimmäisen tunnollinen harjoittelija ja jos treeniviikkoon kuuluu esim. 2 uintia, 2 pyörää, 2 juoksua ja kehonhuolta ja en ehdi näitä suorittamaan, saapuu inhotus nimeltä stressi! Kun teen kahta työtä, päivätyöni Turun Silmälaserissa maanantaista perjantaihin ja pt-työni asiakkaitteni / ryhmieni kanssa kolmesti viikossa, en vaan millään ehdi kaikkea. Olen tämänkin testannut, kokenut lievää stressiä ja ylikuntoa, kun olen vetänyt omat treenit ja asiakkaiden kanssa treenit - pakko vaan todeta, että neiti 47 kroppa on silloin huutanut armoa! Kuulostaa ehkä selitykseltä mutta näin olen päättänyt. Päätökseni jälkeen alkoi päässä virrata " uudet tuulet ". Mitä kaikkea voikaan kokeilla, testata, tehdä nyt kun ei tarvitse treenata tiukan ohjelman mukaan. Ihan ensitöiksi aion osallistua thaiboxing alkeiskurssille ( treenasin thaiboxingia lähes 2 vuotta noin 20 vuotta sitten ). Tykkään treenata kovaa ja täysillä ja thaiboxing on juuri sitä, muistelen minulla silloin jopa oikeasti olleen pienen sikspäkin ... vai tekeekö ikä jo kepposet. Lupasin myös ystävälleni Aarnion Annukalle mennä kokeilemaan crosstrainingia ja trx-nauhatreeni on myös mukavaa. Ja mitä odotan kaikkein eniten - kengurutreeni! Tämä kengurutreeni on oma nimitykseni minulle uudesta treenistä, jota tehdään " kengurukengillä ". Joulukuun alussa otin puhelimitse yhteyttä naiseen nimeltä Veronica Deac, joka vetää näitä treenejä ja innostuin niin, että haluan tuoda sen tänne Naantaliin myös kaikkien muiden iloksi. Ensimmäiset demotunnit ovat tammikuun puolessa välissä Naantalin kylpylässä. Usko, että me Veronican kanssa tulemme tekemään iloista ja energistä yhteistyötä.

En normaalisti näe unia. Nyt kuumehouruissani olen niitä nähnyt sekä yöllä että päiväunilla. Paras uni oli, kun olin Turun triathlon kisassa ja uskokaa tai älkää valmentajani oli PETE PARKKONEN!! Kyllä kisa kulki hyvin ja fiilikset oli huikeat!

Haluan toivottaa oikein iloista, liikunnallista, intohimoista Uutta vuotta kaikille ystävilleni, asiakkailleni ja yhteistyökumppaneilleni. Uskokaa itseenne - tehkää rohkeasti unelmistanne totta!


15.12.2016

Ajattelit sitten tehdä musta delfiinin!

Päivällä nukutut päiväunet - nyt on nukkumatti unohtanut käydä minun luonani. Pienen flunssan, kuumeen kourissa mennyt alkuviikko. Treeneistä ollut siis pakkolepoa- sanahirviö, joka ei sovi minulle. Kun ei pääse treenaamaan voi kirjoitella blogia, siirtää energian paperille.

Nousukausi edessä - näin lupasi tänään Me Naiset- lehden vuosihoroskooppi merkille Kalat! Sehän tarkoittaa siis varmasti sitä, että treenit alkavat kulkemaan ensi vuoden alusta, hieno homma. Samaisessa horoskoopissa luvataan, että koko Tammikuu tulee olemaan huikean energinen ja että terveyden puolella tulet saavuttamaan suuren unelman - kohdallani se tietysti tarkoittaa ensi kesää, Turkua ja sprinttikisaa.

Jokaisella, joka osallistuu triathlonkisaan on selvitettävänään kolme eri lajia. Pitää osata uida, osata polkea pyörää hyvällä temmolla ja juosta eteenpäin. Jokaisella triathlonistilla on oma suosikkilajinsa, voisi hyvin kuvitella, että minulla se on juoksu. Onhan minulla vuosien kokemus juoksusta, toki olen aina ollut sprintteri ja inhonnut pitkiä lenkkejä. Näihin pidempiin lenkkeihinkin tottuu kun ikää tulee lisää ja vauhti hidastuu. Minun suosikkilajini triathlonissa ei kuitenkaan ole juoksu vaan uinti. Pidän paljon myös pyöräosuudesta, mutta uinnista on tullut suosikkini. En todellakaan ole hyvä uimari, ehkä keskinkertainen mutta olen ihastunut uintiin! Onhan minulla ollut uinnin suhteen onnea ja ympärillä komeita " valaita ".

Minut opetti uimaan ( siis ennen uin pää pystyssä, niskat jumissa, ettei tukka kastu-asenteella ) huippu-uimari Jani Rusi. Iso kiitos Janille, joka oli varmasti kauhuissaan kun me keski-ikäiset naiset otimme häneltä 10h uintitreenejä. Sovimme ensimmäiset treenit Samppalinnan Maauimalaan. Minulta oli 4 viikkoa sitten operoitu jalkaterä ja kuljin siis sauvoilla ja hoitokengällä. Janin ilme oli huikean hauska, kun hän näki uuden treeniryhmänsä ja yksi tuli sauvojen kanssa altaan reunalle. Ja naisia kun olemme, niin se naisellisuushan on tuiki tärkeä asia kun bikineitä valitaan. Olimme siis upea uintitreeniryhmä altaan reunalla, hiukset auki, bikinit päällä ja valmiina treeniin!! Jani oli ystävällinen ja filmaattinen, hän totesi vasta treenin jälkeen: " Ensi kerralla hyvät naiset voisitte sitten hommata itsellenne uimalakin, kokouimapuvun, uimalasit ja nenäklipsin!! Näin jälkeenpäin harmittaa ihan hirveästi kun ei sitten otettu videopätkää ensimmäisestä treenistä - se olisi hupaisaa katseltavaa näin jälkikäteen. Treenasimme 10h eli 10 kertaa ja uskon, että jopa Jani oli meistä ihan ylpeä. Opimme uimaan rintauintia ja vapaauintia keskinkertaisesti. Itse opin jo neljännellä kerralla oikean hengityksen vapaauinnin aikana, se oli upea tunne.

Janin oppien mukaan uin sitten itsekseni muutaman vuoden ja tulihan siihen lähes 2 vuoden taukokin. Sitten kun innostuin uudestaan ja päätin aloittaa triathlontreenit sain taas hyvää opetusta. Ystäväni esitteli minut Halmon Samille tekstiviestillä ja Sami vastasi: " Kyllähän minä nyt yhden Teissalon uintia voin käydä katsomassa " ... korjasin heti ensi tapaamisella, että olen muuten Teissala! Sami, joka on harrastanut triathlonia jo 15 vuotta, tsekkasi mun uintia ja kysyi 50m jälkeen, että mihin mulla oli niin kova kiire vedessä koko ajan? Yritin puolustella räpiköintikiirettäni, että olen entinen pikajuoksija. Sami opetti minulle pitkän käsivedon ja rentouden, yhä kun uin Ulpukan altaassa, mietin usein Samin sanoja ja se toimii.

Nyt odotan innolla kolmatta " opettajaani " Ossi Oksaa. Tutustuin muutama viikko sitten Ossiin thainyrkkeilijä Janne Mustosen kautta, kun Ossi tuli vetämään tehotreeniryhnälleni yllätystreenin. Täytyy todeta, että liikunta on siitä kivaa kun tapaa uusia, upeita persoonia, kuten nuorimies Ossi. Olemme sopineet, että Ossi tulee tsekkaamaan mun tekniikkaa ja opettaa mulle snorkkelin kanssa treeniä ja ehkäpä opin käännöksenkin. Niin, että kyllä Janin, Samin ja Ossin opeilla pitäisi kulkea ihan hyvää vauhtia. Tärkeintähän on treeni, treeni ja taas treeni. Tulet paremmaksi uimariksi mitä enemmän viihdyt altaassa.

Viime keväänä ja kesänä aloin pikkuhiljaa uskoa, että valmentajani Juuso Manninen yrittää tehdä minusta delfiinin! Juuso pisti viikottain minulle treeniohjelmaa ja kun vielä talvella oli uinut maximi 500m putkeen, nyt treenin kokonaismatka oli usein 2.5-3km!! Pistin sitten Juusolle viestin: " Ajattelit sitten tehdä minusta delfiinin ". Mutta hienoltahan se tuntuu, kun jaksaa uida pidempiä matkoja ja jopa ehkä jo vähän kovempaakin, ainakin 25m vedoissa. Muistelen viime kesää, kun kaikki uimahallit oli kesän suljettu ja Samppalinnan Maauimala remontissa. Ainoa paikka oli treenata Kupittaan Maauimalassa. Kyllä tuli maauimalan pohja tutuksi!

Nyt odotan innolla, että tämä pieni jouluflunssa katoaa taivaan tuuliin ja pääsen taas Ulpukkaan treenaamaan ja testaamaan elämäni ensimmäistä snorkkelia. Se tunne, jonka koen joka kerta kun hyppään altaaseen ( huom! olen jo oppinut, että sinne hypätään, ei mennä rappusten kautta, triatlonisti-uskottavuus ) on huikea - VAPAUS, vain minä yksin ja vesi

29.11.2016

Avasin silmäni ja stringit roikkuivat tippatelineessäni.

Tämä tulee olemaan blogi, jossa kerron aloittelevan triathlonistin, ( hienoa kun voi saada uuden nimikkeen heti kun alkaa treenaamaan uintia, pyöräilyä ja juoksua tosissaan ) treeneistä, fiiliksistä, onnistumisenkokemuksista ja epäonnistumisista. Uskon, että kaikkia edellämainuttuja tulee mahtumaan seuraavaan 9 kuukauteen. Taustaa minulla on triathlonharjoittelusta jo takana 8 kuukautta hyvässä valmennuksessa, Juuso Manninen, todellinen Ironman, tänä vuonna Hawaijin Konassa Ironman kilpailussa ikäistensä sarjassa ( M 18-24v ) 7. Mielenkiintoista tässäkin minun onnenlukuni 7!

Olen saanut olla myös Merja Kiviranta-Mölsän ohjauksessa 6 kuukautta, silloinkin tähtäin oli viedä elämäni ensimmäinen triathlonkisa maaliin asi, mutta siihen kisaan en koskaan päässyt. Löysin itseni Masku Maraton kympin kisan jälkeen Sairaala Pulssin leikkauspöydältä ja Ortopedi Helka Koivun osaavista käsistä. Kiitos yhä Helkalle, oikea jalkaterä jäykistettyine varpaineen on toiminut enemmän kuin loistavasti.

Viime kesän piti olla "elämäni kesä " harjoittelun ja kisojen suhteen, mutta ihan ei sekään mennyt niin kuin Strömssössä. Talvitreenit meni hyvin, kunto nousi tasaista nousua, tuntui hyvältä. Mielessäni olin jo mukana Turun sprinttikisassa. Niin, kyllähän minä siellä olinkin mutta katsomossa kannustamassa treenikavereitani Jouko Tiensuuta ja Veera Savikkomaata. Oli kyllä huikea seurata heidän, Suomen ja ulkomaalaisten huipputriathlonistien kisaa. Kisan jälkeen tapasin Heikki Nummelinin ja keskustelimme triathlontreenaamisesta ja lupasin Heikille olla ensi kesänä mukana Turun sprinttimatkalla, terveenä, vammoitta - lupasinkohan liikoja!?

Mikä sitten taas meni pieleen? Olin huhtikuun lopulla vetämässä 1000m vetoja Kuparivuoren urheilukentällä. Viimeisellä vedolla, 800m kohdalla tuntui äkkiä kova kipu vasemman takareiden alueella. Lopetin juoksun heti ja tiesin välittömästi mistä oli kyse, repeämä takareiden kiinnitysjänteissä. Mistä tiesin niin varmasti? Oikea takareisi, jänteet revenneet ylämäkivedoissa ja korjattu leikkauspöydällä ankkureilla. Käynti Sairaala Pulssissa ortopedi Kalle Rahilla ja magneettikuvat varmistivat diagnoosini oikeaksi. Kallea on aina kiva käydä moikkaamassa, Kalle on minulle kuin isoveli, mutta nyt en tykännyt kun hän määräsi minut 10 viikon juoksukieltoon. Ei auttanut vaikka olin leiponut Kallelle suklaamuffinsseja!

Miksi sitten näin kävi?! Omaa tyhmyyttä, aikuinen nainen, treenannut koko pienen ikänsä eikä opi. Nämä vedot suoritin maanantaina ja lauantaina olin ollut viettämässä hauskaa iltaa alkoholin ja hyvien ystävien kera. Hauskan illan ja yön jälkeen kehoni " puhdistautui, tyhjentyi " koko sunnuntai päivän ja vain typerys eli minä lähdin vetämään rankkaa vetotreeniä 6 x 1000m nousevalla vauhdilla. Keho oli kuiva, väsynyt ja palautumaton, eipä siinä sitten muuta tarvita kun vielä omistaa heikot, ohuet jänteet - repeämä oli valmis.

Oikea takareiteni on operoitu Sairaala Pulssissa, kun mäkivetoja tehdessä, ehkä jalat vielä kylminä takareisen jänne repesi. Iso kiitos Ortopedi Jussi Rantaselle joka sen korjasi. Upea viilto, kaunis katu-uskottava arpi ja reisi on toiminut täydellisesti siitä asti. Nyt hymyssäsuin muistellen, silloin nolona. Olen ollut töissä Sairaala Pulssissa 12 upeaa vuotta ja tietysti ihanat työkaverini päättivät vähän jekuttaa minua. Minä, nainen joka suunnittelee tärkeät asiat etukäteen, mietin tarkasti etukäteen leikkausta ja toipumista. Kysyin salissa työskenteleviltä sairaanhoitaja ystäviltäni, voisinko laittaa stringit jalkaani leikkauksen ajaksi kun pikkuhousut ovat lääkärin tiellä kun pakaran alta takareisi avataan. Ystäväni hehkuivat iloisesti, loistava idea! Jälkeenpäin ymmärsin " hehkun " syyn, kun leikkauksen jälkeen avasin silmäni ja katsoin ylös, mikä tippa minulle on laitettu ja siinä ne roikkuivat, minun stringini tippatelineessä!

Tällä hetkellä on vasen jalkateräni virheasennossa vaivasenluun vuoksi 40 astetta. Se aiheuttaa askellukseen virheen ja pitkiä, yli 10km lenkkejä en voi juosta kun akillesjänne alkaa vaivata virheellisen askelluksen vuoksi. MUTTA tämä ei estä treenaamista, kun triathlon on siitä upea laji, että kun ei voi juosta voit uida ja pyöräillä. Kyllä se juoksu-osuus sitten menee kun sprinttimatkalla se on vain 5km vaikka juoksutreeniä ei alle niin paljon saisikaan. Terveiset vaan Helka Koivulle, nyt treenataan täysillä, nostetaan kipukynnystä ja syksyllä sitten leikkaukseen.

Juoksukiellon jälkeen sain taas treeneihin hyvän vaihteen päälle. Sitä kesti vajaat 2 kuukautta, kunnes kaaduin jumppakeppien päälle, tapaturma ja taas repesi - nyt oikean olkapään subcapularisjänne. Taas moikkaamaan Kallea ja magneettiin ja tyly vastaus: uintikielto totaalisesti 8 viikkoa. Soitto välittömästi Fysiokseen fysioterapeutti Nina Heljärvelle ja kuntotus alkoi. Iso iso kiitos Ninalle, lepo ja tarkat ohjeet ja olkapää on kunnossa. Tässä vaiheessa päätin, että kesän 2016 Unelma on siirrettävä kesän 2017 Unelmaksi

Tässä vaiheessa tätä blogipäivitystä varmasti joku lukija miettii, täytyy olla tyhmä tai hullu kun haluaa jatkaa uudestaan ja uudestaan. Taidan olla molempia tai sitten se on se palo ja polte, joka riehuu sisälläni. Rakkaus urheiluun ja treenaamiseen, se on minulle elämäntapa - ollut aina pienestä pitäen. Mottoni on aina ollut: Liikunta on lääke ja sitä se on tulevaisuudessakin. Usko unelmiisi, päätä toteuttaa ne ja tee töitä sen eteen pitkäjänteisesti ja nöyrästi - voit saavuttaa unelmasi. Tämä on minun Unelmani.

Ja onhan ensi vuosi 2017, taas se 7 onnenlukuni - en voi epäonnistua!



28.11.2016

Minun Unelmani.

Pika-aiturista kestävyyskuntoilijaksi.

Usko itseensä.

Toivo saada treenata ja päästä maaliin vammoitta.

Rakkaus liikuntaan ja treenaamiseen.

Unelma - kesä 2017.


Blogi, joka kertoo uskosta, toivosta ja rakkaudesta saavuttaa unelma.

Meillä jokaisella on oma unelma, mikä on Sinun unelmasi?

Kerron omastani täällä blogin muodossa. Tai ehkäpä tästä tulee Minun Päiväkirjani kohti unelmaani.


Elokuun loppu 1984, urheilustadion Oulu. Rata 7, tuleva onnennumeroni. Kaikki valmista, treenattu koko kausi lähes terveenä ( mitä nyt takareidet olleet aina pieni tai vähän isompi ongelma ).

Katsomossa Turun Urheiluliiton treenikaverit, valmentaja Eero Lajolinna ja rakas pikkuveli (kaksonen, 7min minua nuorempi). Lähtölaukaus ja kaikki pelissä, täysillä eteenpäin aitojen yli ja ainoana asiana mielessä voitto. Maalissa ensimmäisenä, omalla ennätyksellä ja ensimmäinen Suomen Mestaruus - sitä tunnetta ei koskaan unohda ja se on nyt nostanut päätään uudestaan.

Halu treenata kovaa, pitkäjänteisesti, kohti uutta unelmaa. Nyt tavoitteena saavuttaa maali, hyvässä vauhdissa ja vammoitta. Triathlon, sprinttimatka ja kesä 2017 ja Turku!

Olen valmis antamaan kaikkeni, parhaani, teen " työtä " ohjelman mukaan, tunnollisesti ja nöyrästi.

Haluan näyttää itselleni, perheelleni, ystävilleni ja ohjattavilleni - kun asetat tavoitteen, kuljet joka päivä askel askeleelta sitä kohti - voit saavuttaa unelmasi, voittaa itsesi.